Yritystoiminta

Helsinki on Suomen suurin yritystoiminnan keskus. 

Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla toimivat yritykset määrittelevät Suomen elinkeinoelämän suunnan. Koko maan yksityisen sektorin yhteenlasketusta liikevaihdosta ja henkilöstöstä helsinkiläisyritysten osuus on noin 20 prosenttia. Helsingin erityispiirteitä ovat tiheä asutus ja Suomen suurimpien yliopistojen läsnäolo, joiden myötä alueen elinkeinoelämä nojaa vahvasti korkeaa osaamista toiminnassaan edellyttäviin palvelualojen yrityksiin.

Helsinkiläisyritykset ovat henkilöstöltään keskimääräisesti muuta maata kookkaampia. Tästä huolimatta yli 50 hengen toimipaikat muodostavat vain noin prosentin kaupungissa toimivien yritysten toimipaikoista. Ne työllistävät kuitenkin yli puolet yksityisen sektorin henkilöstöstä ja tuottavat yli puolet koko yrityskentän liikevaihdosta. Suurilla yksityisen sektorin toimijoilla on kaupungissa merkittävä työllistävä vaikutus. Vastaavasti pieniä yrityksiä on kaupungissa valtaisa määrä. Runsaat 80 prosenttia kaupungin reilusta 80 000 toimipaikasta oli 0–1 hengen toimipaikkoja vuonna 2022.

Uusimmat artikkelit

Helsingin seutu vastaa noin puolesta koko maan kasvuyritysten luomasta uudesta liikevaihdosta ja työllisyydestä. Kasvuyritysten alueellinen keskittyminen korostuu Helsingin kaupungissa, jossa kasvuyritysten taloudellinen painoarvo on nousussa. Julkaisussa tarkastellaan Helsingin kasvuyritysten...
Vuosittain julkaistava Tilastotietoja Helsingistä -vihko sisältää tiiviissä paketissa keskeisiä tilastotietoja Helsingistä ja helsinkiläisistä. Taskuun mahtuvaan julkaisuun on koottu tunnusluvut muun muassa ympäristöstä, väestöstä, asumisesta ja rakentamisesta, koulutuksesta, taloudesta,...
Helsingin kaupunkistrategian tavoitteiden ja kaupungin elinkeinopolitiikan painopisteiden edistäminen edellyttää Helsingissä toimivien yritysten tarpeiden, näkemysten ja odotusten ymmärtämistä. Laaja, lähes tuhannen yrityksen haastatteluaineisto antaa arvokasta tietoa kaupunkikehittämiseen....
Muualta Suomeen muuttaneet ja heidän jälkeläisensä muodostavat jo merkittävän osan Helsingin ja pääkaupunkiseudun työllisistä. Työllisten maahanmuuttajien määrä ja heidän osuutensa kaikista työllisistä ovat nousseet viime vuosina koronapandemian aiheuttamaa notkahdusta lukuun ottamatta. Moni...
Helsingissä kuten muuallakin Suomessa sosiaali- ja terveysalalla sekä kasvatuksen ja koulutuksen alalla kärsitään tällä hetkellä vakavasta työvoimapulasta, jonka voidaan ennakoida jatkuvan myös tulevina vuosina. Artikkelissa kartoitetaan tilastojen valossa toisaalta sitä, miltä aloilta...
Ulkomaalaisomisteisten yritysten merkitys on kasvussa niin Helsingissä kuin Helsingin seudulla. Tässä julkaisussa käsitellään näiden yritysten alueellista sijoittumista ja merkitystä paikallistaloudelle. Ulkomaalaisomisteinen yritys määritellään Tilastokeskuksen mukaan sellaiseksi yritykseksi,...