Talous

Helsingin seudun rooli Suomen kansantaloudessa on keskeinen. Alueella tuotetaan lähes kolmannes maan bruttokansantuotteesta. Seutu on myös innovaatiotoiminnan johtava alue Suomessa.

Uusimmat artikkelit

Kaupungit pyrkivät siirtymään kohti kiertotaloutta ottamalla huomioon kulutuksen vähentämisen, kierrättämisen ja uusiokäytön julkisissa hankinnoissaan, mutta kansainvälinen tutkimus huomauttaa monista ongelmista ja hitaasta muutosprosessista. Esimerkiksi eräiden keskeisten neitseellisten raaka-...
Helsingissä on enemmän työpaikkoja kuin työllisiä, ja tämän suuntainen kehitys on entisestään vahvistunut viime vuosina kasvaneiden etätyömahdollisuuksien myötä. Kaksi viidestä Helsingissä työssäkäyvästä asuu Helsingin ulkopuolella, kun taas helsinkiläisistä työllisistä vain yksi neljästä...
Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin mallin OmaStadin tavoitteina on vahvistaa kaupunkilaisten yhdenvertaisia vaikuttamismahdollisuuksia ja hyödyntää kaupunkilaisten asiantuntemusta palveluiden kehittämisessä. Osallistuvassa budjetoinnissa helsinkiläiset laativat ehdotuksia ja äänestävät...
Vuosittain julkaistava Tilastotietoja Helsingistä -vihko sisältää tiiviissä paketissa keskeisiä tilastotietoja Helsingistä ja helsinkiläisistä. Taskuun mahtuvaan julkaisuun on koottu tunnusluvut muun muassa ympäristöstä, väestöstä, asumisesta ja rakentamisesta, koulutuksesta, taloudesta,...
Pääkaupunkiseudulla sijaitsee Suomen suurin ICT-sektorilla toimivien yritysten keskittymä. Alue työllistää yli puolet Suomen ICT-sektorin henkilöstöstä ja sektorin vuosittaisesta liikevaihdosta lähes 70 prosenttia syntyy pääkaupunkiseudulla. ICT-sektori on useiden taloudellisten tunnuslukujen...
Työllisyyden kasvu on viime vuosina nojautunut vahvasti osa-aikatyön lisääntymiseen sekä Helsingissä että Suomessa. Joka viides helsinkiläinen palkansaaja työskentelee osa-aikaisesti, yleisimmin naiset, nuoret ja ulkomaalaistaustaiset. Lähes puolet majoitus- ja ravintola-alalla työskentelevistä...